Kodin kuraeteinen


Kyllästyttääkö sisälle kantautuva kura ja lika?


Omakoti- ja rivitalojen pihalta kantautuu erityisesti lasten ja lemmikkien jaloissa yllättävän paljon hiekkaa ja muuta likaa sisätiloihin. Jotta lika ei pääse asuintiloihin aiheuttamaan harmia, se on saatava pysäytettyä viimeistään eteiseen. Erilaisilla lian läpi päästävillä matoilla saadaan tehtyä tehokas kuraeteinen. Oikein suunniteltu kuramattosyvennys on erinomainen keino karsia lian määrä olemattomiin.

Kysymyksiä kuraeteisistä

.

Mikä on kuraeteinen?

Kuraeteinen on vesieristetty, laatoitettu ja useimmiten myös viemäröity tila omalla vesipisteellä. Siellä on kätevä huuhtoa liat kengänpohjista ennen muille lattiapinnoille astumista. Hyvä paikka kuraeteiselle on esimerkiksi erillisen sivuoven yhteydessä, mikäli rakennuksessa sellainen on.


Minkälainen on kuraeteisen matto?

Olennaisena osana kurateiseen kuuluu avorakenteinen ritilämatto, jonka pintakuvio irrottaa kengänpohjista lian, joka sitten putoaa maton rei’istä kura-altaan pohjalle ja mahdolliseen viemäriin. Maton paksuus voidaan valita välillä 12-21 mm, joten pääsääntöisesti ne vaativat lattiaan oman syvennyksensä. Siksi asia tulee ottaa huomioon jo uudisrakennusta suunniteltaessa taikka vanhan talon remontin yhteydessä. Matot koostuvat yleensä nitriilikumisekoitteesta, joka on kestävä, turvallinen ja lähes hajuton materiaali.


..cc

Entä, jos minulla ei ole mahdollisuutta upottaa mattoa syvennykseen? Ei hätää, maton ympärille voidaan asentaa viistelista, joko yhdelle sivulle tai kehikoksi. Listoitus helpottaa matolle astumista ja pitää sen paikallaan. Viistelista kiinnitetään lattiaan ruuveilla tai liimalla, ja jokaiselle maton korkeudelle on oma listansa. Ritilämatot voi asentaa myös ulkotiloihin ulko-oven eteen. Näin saadaan iso osa liasta jäämään jo ulos. RovaMaton ritilämatot kestävät hyvin pakkasta, ja ovat turvallisia myös kylmässä.


Minkä kokosina mattoja on saatavissa?

Saat matot missä tahansa koossa! Ne valmistetaan täysin räätälöityinä tarpeesi mukaan. Värejä ja paksuuksia on saatavissa runsaasti. Matot myötäilevät lattian muotoja ja kallistuksia. Syvennykselle ei ole muita vaatimuksia kuin korkeus, joka on hyvä suunnitella maton paksuuden mukaan. Isommat kolot voimme tehdä valmiiksi, mutta mattoa on tarvittaessa helppo muotoilla itsekin.

.
.
.
.

Onko maton huoltaminen helppoa?

Kyllä! Matto rullataan aika ajoin, ja lattialta puhdistetaan sinne kertynyt lika. Yleensä mattoa ei tarvitse edes nostaa paikaltaan, koska se pysyy pitkään siistin näköisenä. Matoilla on asuintilakäytössä kymmenen vuoden takuu!


Katso seuraavaksi kuraeteiseen sopivat tuotteet täältä!